Suuri lammasseikkailu - Haruki Murakami

Kirjan nimi: Suuri lammasseikkailu

Kirjailija: Haruki Murakami

Julkaisuvuosi: 1981

Genre: Fantasia

Tausta: Suuri lammasseikkailu oli japanilaisen Haruki Murakamin läpimurtoteos. Kirjassa ei kerrota yhdenkään hahmon oikeaa nimeä

Suomen kustantaja: Tammi

Suomennos: Leena Tamminen

Kannen kuva: Laura Lyytinen

Kirjaa minulle suositteli: Isäni, jonka kirjahyllystä kitja löytyi. Nyt minulla on oma kappaleeni

Takakansiteksti:

”Tarinan kertoja, minä ilman nimeä, on tavallinen tokiolaiskaveri, 30-vuotias käännös- ja mainostoimiston osakas, keskivertoa älykkäämpi, mutta kokonaan vailla kunnianhimoa. Odottamatta hänen tylsään elämäänsä ilmaantuu nuori nainen, jolla on niin ihmeelliser korvat, että kun hän paljastaa ne, kaikki ympärillä vaikenevat. Ja tämä nuori nainen osaa ennustaa, että kertoja joutuu pian tekemisiin lampaan kanssa.

Siitä alkaa suuri lammasseikkailu, joka vie Hokkaidon jylhille lumisille vuorille, keskelle yksinäisyyttä ja mystisiä kokemuksia, odottamattomia oivalluksia ja paljastuksia. Murakamin läpimurtoteos on mielikuvituksen juhlaa, ilkikurinen, jännittävä ja lumoava tarina joka ei helpolla unohdu.”

Tietoja:

Haruki Murakami (s. 1949) on japanilainen Kiotossa syntynyt kirjailija, jolta on ilmestynyt niin novelleja, romaaneja, kuin tietokirjojakin. Hänen tekstejään on käännetty yli kolmellekymmenelle kielelle, ja jo pelkästään Japanissa niistä otetaan miljoonapainoksia. Murakami on Japanissa erityisesti nuoten lukijoiden suosikki, sillä hän yhdistää länsimaisia vaikutteita japanilaiseen surrealismiin. Tuloksena on unohtumattomia fantasiaseikkailuja, kauniita romansseja ja elämän kestävää ystävyyttä kovin erilaisten ihmisten välillä. Murakami on asunut myös Yhdysvalloissa jonkin aikaa.

Päähenkilö, eli 'minä' on normaali japanilainen kolmikymppinen mies. Hyväkäytöksinen, realistinen, lempeä, ystävällinen, komeahko. Ei koe elämäänsä mitenkään erityisen tärkeäksi, vaan ajattelee sen vain olevan elämä muiden joukossa. Elää elämisen vuoksi, eikä näe tulevaisuudessaan mitään sen suurempaa elämänlaadun kasvua. On kuitenkin aivan tyytyväinen yksinkertaiseen elämäänsä. Hänellä on kissa jolla ei ole nimeä.

Naispäähenkilö, eli 'tyttöystävä', on nainen jolla on äärimmäisen kauniit korvat. Sen vuoksi hän pitää hiuksiaan aina vapaana kasvojen sivuilla, sillä ei pidä ylimääräisistä katseista. Kun hän pitää korviaan omien sanojensa mukaan 'suljettuina', ne ovat vain kauniit. Kun hän vapauttaa korvaansa, ne ovat niin uskomattomat, että kuka vain antaisi toisen kätensä saadakseen katsoa niitä hieman kauemmin. Hän on spontaani, optimistinen ja helposti rakastettava, mutta korviaan lukuun ottamatta vian tavallisen näköinen.

Päähenkilön vanha ystävä, lempi- ja kutsumanimeltään Rotta, on saman ikäinen kuin päähenkilö. Jo vuosia sitten hän katosi kenellekään mitään kertomatta, ja on liikkunut ympäri Japania asettumatta minnekään pitkäksi aikaa, kuin karkumatkalla. Hän on ottanut vanhoista ystävistä yhteyttä vain päähenkilöön muutamien kirjeiden kautta.

Erästä tarinan aikana tavattavaa miestä kutsutaan Lammasprofessoriksi, sillä aikoinaan hän tutki lampaita ja piti niistä huolta.

Muita hahmoja ovat ainakin 'Outo mies', 'Pomo', 'Yhtiökumppani', 'Hotellivirkailija', 'Autokuski' ja 'Lammasmies'.

Omat mielipiteet:

”Tällaista hilpeää ja älyllistä kirjallisuutta nykymaailmassa tarvitaan.”

Näin kirjoitti Jarmo Papinniemi Demarista (lukee myös ainakin keltaisen pokkarin takakannessa). Teksti on lyhyt, mutta ytimekäs ja todellinen. En voisi olla enemmän samaa mieltä.

Murakamin kirjoitukset ovat aina oivaltavia, kauniita, harvinaisen älykkäitä ja pysäyttäviä. Ne saavat miettimään ja herättävät halun kirjoittamiseen, omien tarinoiden ja tekstien luomiseen. Murakamin uskomaton mielikuvitus näkyy kirjoissa, ja lähentelee välillä järjettömyyttä. Kuitenkin jokainen järjettömyys on järjettömyydessään järkevä. Kaikki istuu tarinaan kuin valettua, eikä mitään ylimääräistä tunnu olevan, vaikkeivat kaikki tapahtumat pakollisia tarinan kannalta olekaan. Teksti on yhtenäistä, helppolukuista ja suoraa.

Murakami koskettaa teksteillään ihmismielen kaikkein syvimpiä ja suurimpia tunteita, herättää ne, ja jättää elämään. Niiden tunteiden hautaaminen uudestaan on vaikeaa, ja siksi kirjat jäävätkin mietityttämään pitkäksi aikaa. Omassa tapauksessani yhden kirjan miettimisessä saattaa kulua viikkoja. Miksi niin kävi? Mitä tapahtui? Miten mikäkin asia liittyikään tarinaan? Miten itse olisin toiminut? Miksi juuri jokin tietty kohta herätti niin voimakkaita tunteita? Miksi hahmot toimivat kuten toimivat? Tarina piirtää mieleen kuvia ja ajatuksia, jotka saattavat nousta mieleen uudestaan pitkänkin ajan kuluttua.

Minulle jokainen Murakamin kirja on uusi elämys, enkä voi olla rakastamatta niitä äärettömän paljon. Arvostan suuresti herra Murakamia ja hänen työtään. Sillä vaikka kirjojen kirjoittaminen ei ehkä ole näkyvä tapa vaikuttaa maailmaan, se on silti tapa vaikuttaa. Minulle Murakamin kirjat merkitsevät maailman ihmeellisyyden näkemistä. Sairastan vaikeaa masennusta sekä muita mielenterveysongelmia, ja liian usein koko maailma tuntuu pahalta ja harmaalta, siltä että se sisältää pelkkää vihaa ja surua. Aina kun luen Murakameja, saan tietää, että se on vain masennuksen aiheuttama harhakuva. Maailma on täynnä ihmeitä, värejä ja taikaa, jota tavallisen harmaassa arjessa ei vain välttämättä huomaa. Murakami osaa kauniin sanoin kertoa maailman pienistä ihmeistä ja arjen taiasta.

Pakko myöntää että tätä tekstiä kirjoittaessa herkistyin niin kovasti että aloin itkeä. Kirjat, tekstit ja sanat herättävät minussa erittäin suuria tunteita, enkä ole tainnut tähän mennessä lukea yhtäkään hieman vakavampia aiheita käsittelevää kirjaa purskahtamatta itkuun vähintään yhdessä kohtaa. Murakami koskettaa minua erityisen syvästi, ja siksi hänestä kertominen ja kirjoittaminen tuntuu tärkeältä ja tietyllä tapaa suurelta asialta.

Yksi suurimmista unelmistani on tavata herra Murakami ja jutella hänen kanssaan kirjoista, tarinoista, mielikuvituksesta ja tunteista, sekä niiden ilmaisemisesta sanoin. Vastassa saattaisi olla pieni kieliongelma surkean kielipääni takia (kuten mainitsin, Murakami on asunut Yhdysvalloissa, joten häneltä sujuu englanti hyvin), mutta keskustelu olisi varmasti mielenkiintoinen.

–

Haluaisin sanoa tästä kirjasta kovin paljon, mutta asioiden ja tunteiden saattaminen sanoiksi tuntuu jostain syystä hankalalta. Ehkä se johtuu päänsärystä ja siitä että tällä hetkellä kello on melkein kolme. Noh, sanon kuitenkin ensimmäisen asian; rakastan lampaita. Ne ovat lempeitä, kilttejä ja suloisia otuksia. Kun olin pieni kävimme silloin tällöin Joensuussa äitini ystävän lammastilalla, missä aina lampaiden laitumella ollessani ne kaikki lähtivät juoksemaan perässäni. Olen ain ollut hyvä eläinten kanssa, myös lampaiden.

Kirjan nimi veti puoleensa, kun isä sitä luettavakseni ehdotti, se on hauska ja tuo mieleen lasten saturomaanit. Nimi on myös tietyllä tapaa hämäävä, eikä romaania pidä aliarvioida sen perusteella. Suuri lammasseikkailu on nimittäin erittäin filosofinen tarina, joka puhuttelee lukijoita päästä päähän. Kaikki kirjassa käytävä taistelu on henkistä, omien rajojen ja mielen pohjien tutkimista, ja uusien puolien löytämistä itsestä. 

Murakamin kirjoissa on usein melko paljon seksikohtauksia, tai ylipäätään seksin mainitsemista. Se on kuitenkin kuvattu yleensä melko elegantisti ja kauniistikin.

Kirjan naispäähenkilö on mielestäni erityisen pidettävä hahmo. Hänen positiivisuutensa ja halunsa tukea päähenkilöä on ihailtavaa, ja hänestä lukiessa haluaisin itse olla samanlainen. Olenkin luonteeltani melko positiivinen ja optimistinen, mutta hahmon elämäniloisuus on jotain mitä en omista. Pidin myös päähenkilöstä, hänen rauhallisesta suhtautumisestaan maailmaan ja ongelmiin joita hän kohtaa.

Yksi erityisen ihanista sivuhahmoista oli autokuski, joka nimesi päähenkilön nimettömän kissan, ja antoi päähenkilölle Jumalan puhelinnumeron. Suuressa lammasseikkailussa ei kuitenkaan ollut yhtäkään hahmoa, josta en olisi jollain tasolla pitänyt. Kaikista hahmoista ei kerrottu paljoa, mutta he tuntuivat siitä huolimatta aidoilta ja monirakenteisilta. Harva kirjailija osaa kirjoittaa tällä tapaa, vaan kaikki ne hahmot joista ei kerrota paljoa, jäävät ohuiksi ja mitäänsanomattomiksi. Murakamilla kuitenkin on taito hallussaan.

Tekstistä huomaa kyllä, että se on Murakamin ensimmäisiä teoksia. Esimerkiksi Murakamin Kafka rannalla -kirjassa on hieman kehittyneempää tekstiä. Se ei kuitenkaan tee kirjasta huonoa, vaan eri tavalla ihanan. Mielestäni on hienoa lukea lempikirjailijoideni (joihin herra Murakami ehdottomasti kuuluu) ensimmäisiä romaaneja, sillä niistä näkee miten kirjoittaja on aloittanut ja päässyt vauhtiin. Parasta on nähdä edistys, se miten teksti on muuttunut kokoajan sujuvammaksi, kuvailu kauniimmaksi. Siinä on jotain nostalgista, se näyttää ja todistaa sen, että kirjailijakin on loppujen lopuksi vain tavallinen ihminen, joka on joskus aloittanut yksinkertaisimmalla tavalla, ja opetellut kaiken. Ja se todistaa myös sen elämän tosiasian, että tekemällä oppii, kukaan ei ole seppä syntyessään.

Murakamilla on kuitenkin alusta asti ollut uskomaton taito kirjoittaa fantasiaromaaneista erittäin aidonoloisia, niitä lukiessa alkaa uskoa, että jotain sen tapaista voisi oikeasti tapahtua. Kirja on myös todella hauska, ja sitä lukiessa tulin nauraneeksi useasti. Rakastan kirjan lukujen nimiä (esim.Valaan siitin ja kolmen toimen nainen).

Suosittelisin kirjaa kaikille kirjoittamisesta kiinnostuneille, fantasiasta ja kevyestä filosofiasta pitäville, sekä tietenkin niille, jotka pitävät lampaista.

http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9513151131

-Shinsu

Kaiken se kestää - Uma Karma

Kirjan nimi: Kaiken se kestää

Kirjailija: Uma Karma

Julkaisuvuosi: 2008

Genre: Romantiikka, kasvutarina

Tausta: Kaiken se kestää oli alunperin novelli internetissä. Tietojeni mukaan kirjailija yritti julkaista sen, mutta se ei onnistunut. Lopulta hän julkaisi sen itse omakustanteena, ja kirja myi ja myy edelleenkin melko hyvin (huom! Jos jokin tässä sanomani tieto on virheellinen, toivon että paremmin tietävä voi korjata sen kommentteihin).

Kustantaja: Omakustanne

Kannen kuva: Uma Karma

Kirjaa minulle suositteli: Ei kukaan, mutta kirjan sain joululahjaksi äidiltäni, eli tavallaan hän.

Takakansiteksti:

”Skeittausta rakastava Tuukka pitää salaa urheiluluokkaa käyvästä Luukaksesta. Luukaksen elämä pyörii harrastusten ympärillä konservatiivisten vanhempien asettaessa jatkuvasti paineita poikansa harteille. Hämmentävät tunteet kääntävät molempien maailman ylösalaisin ja ahdasmielinen kasvuympäristö tuo kielletylle suhteelle omat ongelmansa.

Rakkaus ei kysy lupaa saapuessaan, mutta kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.”

Tietoja:

Uma Karma (s. 1984) opiskelee medianomiksi. Hänen esikuvansa on Mauri kunnas, ja intohimonsa elokuvat. Hän on elänyt ns. Normaalin lapsuuden, ja ammentaa tarinoihinsa ideoita myös tosielämästä. Hän omistaa kuusi leopardigekkoa, joista yhden nimi on käynyt tutuksi myös Kaiken se kestää -kirjasta. Karma ei pidä byrokratiasta tai hektisestä elämästä, mutta kirjoitusvimman iskiessä hän saattaa menettää yöunensa pitkäksikin aikaa. 

(En löytänyt kirjailijasta kuvaa, josta voisin olla varma oikean henkilön siinä olevan. Siksi laitoin tähän kohtaan kirjailijan piirtämän kuvan Tuukasta [ylempi] ja Luukaksesta [alempi])

Tässä kirjassa on oikeastaan vain kaksi hahmoa, joilla on oikeasti väliä. Nimittäin kirjan päähenkilöt. Sivuhahmoja on melko paljon, mutta heistä ei kerrota hirveän paljoa sen enempää, eikä heistä loppujen lopuksi ole sen suurempaa väliä.

Tuukka on enemmän tai vähemmän kirjan päähenkilö. Hän harrastaa skeittausta, ja omaa melko normaalin perheen. Häntä ei juurikaan kiinnosta koulunkäynti. Tuukka on itsepäinen ja temperamenttinen, mutta häneltä löytyy myös herkkä ja ujo puolensa.

Luukas taas on rikkaan ja konservatiivisen perheen vanhin lapsi. Perhe kasaa paineita hänen harteilleen, ja Luukas yrittää pärjätä kaikessa parhaiten. Diabetes kokoaa esteitä pojan eteen, mutta Luukas on tottunut niitä purkamaan.

Kirjassa esiintyvät myös poikien perheet ja joitain heidän ystäviään.

Omat mielipiteet:

”Tarina on rakennettu realistisesti kiinni nykyarkeen.
Kahden lukiolaispojan välisestä ystävyydestä kertova kasvukertomus ei ole teemaltaan uusi, mutta teksti tuntuu pysäyttävän lukijansa ikään tai sukupuoleen katsomatta.”

Näin kirjoitti Turun Sanomissa Jaakko Louhivuori vuonna 2009, kun kirjan julkaisemisesta oli kulunut vasta pari kuukautta.

Olen eri mieltä. Realistisesti rakennettu tarina? En nyt oikein sanoisi. Tuukka ja Luukas tapaavat kunnolla ensimmäisen kerran vasta Luukaksen järjestämissä kotibileissä. Parin tunnin kuluttua he päätyvät perheen kellarissa sijaitsevaan saunaan harrastamaan seksiä. Minusta se ei todella tunnu kovinkaan realistiselta, kun kyseeessä on kaksi lukioikäistä poikaa, joista kumpikaan ei ole täysin ymmärtänyt olevansa homo/bi. Lisäksi paneminen kellarin saunassa samalla kun vieraat bilettävät yläkerrassa... Se ei vain tunnu järkevältä, ei ainakaan omasta mielestäni. Varsinkin kun ottaa vielä huomioon molempien poikien ujouden ja melkoisen kokemattomuuden. Myös se että Tuukka pyytää Luukasta vanhempiensa mökille melkein heti ensitapaamisen jälkeen, vaikkeivat he ole koskaan ennen suunnilleen edes puhuneet toisilleen (paitsi Luukaksen kotibileissä) ei ole realistisuutta nähnytkään. Myös diabetesta sairastava ystäväni on kertonut, että Luukaksen sairastamaa diabetesta kuvataan erittäin epärealistisesti.

Olen myös eri mieltä tekstin pysäyttävyydestä. Se oli ihan mukava kirja, voisin lukea sen uudestaankin ja luultavasti luenkin, mutta se oli enemmänkin kevyttä lukemista. Se ei antanut minulle uusia elämänohjeita tai jättänyt miettimään. En kuitenkaan kadu kirjan omistamista tai halua siitä eroon, se on ihan hyvä lisä kirjahyllyyni.

–

Ensimmäinen asia johon kirjassa kunnolla kiinnitin huomiota olivat päähenkilöiden nimet. Luukas ja Tuukka. Nimet joissa on kaksi samaa vokaalia menevät helposti sekaisin, lähes joka toinen kerta kun sanon molempien hahmojen nimet, sanon vahingossa Tuukas ja Luukka. Sama kaikkien kirjan lukeneiden ystävieni kesken. Ne eivät vain toimi, vaikka molemmat nimet ovatkin kivoja, eikä niissä yksistään ole mitään vikaa.

Toiseksi mieleen tuleva asia, kun ajattelen kyseistä kirjaa, on sen seksikohtaukset. Niitä on jonkun verran, enkä pitänyt niistä ollenkaan. Useimmiten seksikohtaukset kirjoissa eivät häiritse minua sitten ollenkaan, mutta jotenkin näistä tuli likainen olo, kuin olisin kurkkinut salaa jonkun ikkunasta sisään. Lisäksi ne oli kuvailtu harvinaisen huonosti, kamalan epäselkeästi. Mielestäni selkeä ja suora kuvailu ei välttämättä automaattisesti tee seksuaalisesta kohtauksesta likaista tai rivoa. Myös huonosti ja epäselvästi kuvailtu kohtaus voi antaa sellaisen mielikuvan. Näin ainakin minulla kävi Karman kirjan kohdalla. Seksikohtauksia oli myös mielestäni hiukan turhan tiuhaan, ja ne antoivat mielikuvan siitä, että kyseinen pari olisi melkein kokoajan harrastamassa seksiä. Se on mielestäni yksi inhottavimmista homoseksuaaleihin liitetyistä stereotypioista, joten se jätti hieman pahan maun suuhun. En usko että Karma on asiaansa todellakaan näin tarokittanut, mutta silti se aiheutti ainakin minulle sellaisen olon.

Parin ystävät taas olivat mielestäni erittäin ohuita ja epäaitoja, samoin kuin perheetkin. Heitä ei oikein valoitettu ollenkaan, tai annettu kunnollisia syitä heidän käytöksilleen. Päähenkilöidenkin luonteet jäivät hieman sekaviksi.

Kirjan loppupuolella oleva hyppy tulevaisuuteen ei toiminut. Minut se ainakin jätti hieman kysymysmerkille, koko juttu tuli niin yllättäen. Varsinkin tämän tulevaisuuden tapahtumat olivat mielestäni epärealistisia ja turhan mielikuvituksellisia, kun miettii, että kirja kuitenkin tukeutuu todellisuuteen. En pitänyt ylipäätään kirjan loppupuolesta lainkaan niin paljoa kuin alkupäästä. Se tuntui yllättävän suhaistulta, kuin se oltaisiin tehty vain tekemisen ja suuremman sivumäärän vuoksi.

Kaikesta sanomastani kritiikistä huolimatta en todella inhoa tätä kirjaa, vaan jollain tasolla pidänkin siitä. Se voisi olla paljon parempikin, mutta myös monta kertaa huonompi. 

Yksi todella turha ja kirjaan liittymätön asia, joka jäi häiritsemään, on kirjailijan taiteilijanimi. Osaan puhua jonkin verran koreaa, ja koreaksi umma tarkoittaa äitiä. Umasta tulee siis automaattisesti äiti mieleen. Toisin sanoen Uma Karma muuttuu mielessäni Äiti Karmaksi, mistä tulee mieleeni jonkinlainen karman puolesta puhuja ja toteen panija. Melkein kuin moralisoija joka yrittää syyttämällä tehdä toisista ihmisistä omien arvojensa mukaan parempia. Se tietenkin johtuu omista aivoistani, eikä ole mitenkään kirjailijan vika. En kuitenkaan voinut olla mainitsematta asiaa, kun nyt kerta kyseisestä kirjasta ja kirjailijasta puhuin.

Suosittelisin kirjaa jokaiselle, joka pitää kevyestä lukemisesta, on kiinnostunut lukemaan kaikenlaisia homoseksuaaleista kertovia kirjoja, tai muuten vain haluaa kokeilla jotain vähän erilaista.

http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9524981599

-Shinsu